Sivusto ei toistaiseksi tue mobiili-selaimia lisäosan erikoisen toiminnan takia. Selvittelen toimivampaa lisäosaa sivustolle, toivon mukaan mobiiilituki tulee taas pian takaisin.
Tallennettu kategorioihin Projektit, Sivuston uutiset
|
Sivustolla on nyt käytössä mobiilitunnistin ja tämä tunnistaakin tällä hetkellä ainakin Nokia N900 alustan oman selaimen (microB), jonka takia ulkoasu näyttää erilaiselta. Ko. tunnistimesta pyritään tekemään laajempaa tukea. Jos näet sivun normaalina, eli Mystique-teemalla, vaikka olisitkin mobiilialustalla liikkeessä, niin tämä on normaalia. Tuessa on nähtävästi vielä heikkoja tunnistimia ja se onkin siksi lähinnä testikäytössä.
Tunnistimesta voi valita myös haluaako käyttää sivuston normaalia ulkoasua vai ei, valinta on alapalkissa.
Tallennettu kategorioihin Sivuston uutiset, Teemat
|
Vuonna 2007 puhelinoperaattoreista osa aloitti ns. mokkuloiden myynnin. Nämä ovat USB-modeemeja joihin laitetaan SIM-kortti sisään ja muodostetaan internet-yhteys koneeseen. Aluksi olin näitä vastaan koska en nähnyt mitään järkeä hankkia ko. laitetta. Mokkulat olivat kalliita yksittäisinä kappaleina ja sopimusajat olivat kytkyjä joten operaattoriin piti olla sidottuna 12 tai 24 kk.
Lue loppuun →
Tallennettu kategorioihin Kokemukset, Vinkit
|
Avainsanoina dna, e220, elisa, huawei, kokemus, kytkykauppa, linux, mac, macintosh, mokkula, nettitikku, operaattori, os, osx, puhelin, ubuntu, usb-modeemi, vista, windows, xp
|
WordPressin päivittäminen ei olekaan välttämättä niin suorasukaista kuin mitä olettaisit. Minulle tämä tuotti vaikeuksia juurikin sen takia että käytän suomenkieltä englannin sijasta. En myöskään suosittele WordPressin automaattista päivitystä mm. sen takia, että tästä puuttuu tilapalkki (Safarilla ainakin) jonka takia päivitys epäonnistuu ja kieli vaihtuu takaisin englanniksi. Tämän palauttaminen suomeksi ei ole helppoa, varsinkin siksi koska tuloksena saadaan huono suomenkielinen käännös.
Lue loppuun →
Tallennettu kategorioihin Kokemukset, Vinkit
|
Avainsanoina automaattinen, päivitys, wordpress
|
Kyllä vain.
Olen kuullut jo aiemmin, että ihmisillä on ollut ongelmia saada Applen näppäimistö toimimaan oikein Windowsilla. Satuin kuitenkin tässä jokin aika sitten asentamaan Boot Campin avulla koneeseeni Windows XP:n ja huomasin, että ko. ohjelma vaati Installation disc1:n että kykeni asentamaan tarpeelliset ajurit.
Lue loppuun →
Tallennettu kategorioihin Vinkit, Windows, Winkit, XP
|